Naiset I

Naiset ovat olleet kaikkina aikoina mukana kultahistoriassa, vaikka kirjalliset lähteet käsittelevät enemmän miehiä. Lapin kultahistoria ei poikkea tästä, joten seuraavaksi muutama esimerkki naisista pohjoisen Lapin kultakentillä. 

Ralla-Kaisa ja Iso-Anni ovat nimiä Ivalojoen kultaryntäyksen alkuajoilta. Etenkin ensin mainitusta on värikkäitä kertomuksia, joista osaa lienee paljonkin väritetty. Rastin Ralla-Kaisa oli kertoman mukaan Björklundin emännöitsijä ja Kultalan kapakan emäntä. Lapinkävijä Samuli Paulaharju mainitsee hänet räväkkänä ja miesten kanssa rallattavana ihmisenä. Mutta tuskinpa emännöiminen ja kapakka rallattamalla pyörivät – räväkkyyttä lienee kyllä tarvittu tuohon aikaa miesten keskellä erämaassa. Seppo J. Partanen on myös eräässä kirjoituksessaan pohtinut, että Ralla-Kaisa olisi  voinut olla Frans Björklundin henkilöluettelossa mainittu piika Sanna Hurmasti, joka ei työskennellyt kaivukauden loppuun kuten samaisessa listassa mainittu kollega Greta Heikkilä. 

Iso-Anni toimi Kultalan poliisipäällikön palvelijana ja oli saanut lempinimensä kokonsa mukaan. Kertomusten mukaan hän oli nimensä veroinen: vankka, voimakas ja suuri nainen. Kuuleman mukaan hän isäntänsä kanssa riidellessään saattoi joskus tarttua tätä niskasta ja takamuksista kiinni ja heittää hänet portailta pihalle. 

Moppe eli Elvira Bono oli nainen, jolla oli värikäs elämäntarina ja persoona. Ivalojoen Petronellaksikin tituleerattu nainen syntyi Ruotsissa italialaiselle sirkusjohtajalle ja tämän ruotsalaiselle vaimolle. Perhe liikkui maasta toiseen ja Mopestakin tuli jo muutamien vuosien ikäisenä trapetsitaiteilija ja sirkusprinsessa. Sirkuksen ollessa Pietarissa Venäjällä isä sai surmansa vallankumouksen pyörteissä, äidin ja tyttären paetessa Suomeen. Myöhemmin Elvira osallistui Petsamon valloitusretkeen 1918. Tältä retkeltä palattuaan Moppe erosi virallisesti silloisesta miehestään, jääden pohjoiseen Lappiin. Vuotta myöhemmin hän solmi avioliiton Ivar Hallenin kanssa. Tämä liitto purkautui 1927, mutta Elvira pysyi Inarissa toimien mm. kokkina metsätyömailla, kultatyömailla sekä Jäniskosken voimalatyömaalla. Esimerkiksi Ritakosken kultatyömaalla hän oli töissä Luttojoki Oy:n leivissä. Esiintymislahjoillaan nainen avusti yhteisissä tilaisuuksissa, saattoipa joskus suunnitella juhlan ohjelmankin. Kolmannen kerran Moppe meni naimisiin vuonna 1942 ja tämä liitto kesti loppuelämän, vuoteen 1973 saakka. Moppe nautti miehensä kanssa elämästä Inarijärven rannassa, keskellä Lapin kaunista luontoa.